Eu­roo­pan po­li­tiik­ka on ol­lut kiin­nos­tuk­se­ni koh­de jo noin kol­mi­sen­kym­men­tä vuot­ta.

Olen teh­nyt alal­ta val­ti­o­tie­teen mais­te­rin tut­kin­non ja väi­tel­lyt sii­tä toh­to­rik­si. Olen seu­ran­nut EU:n eri kau­sia ja ke­hi­tys­tä, ko­ke­nut Suo­men liit­ty­mi­sen EU:in ja sen vai­ku­tuk­set.

Olen ai­na ol­lut va­ro­vai­sen kriit­ti­nen EU:ta koh­taan, sil­lä Uni­o­ni ei ole täy­del­li­nen. Kui­ten­kaan kos­kaan ai­em­min en ole ol­lut niin var­ma Suo­men pai­kas­ta ja jä­se­nyy­des­tä EU:ssa, kuin ny­ky­ään. Suo­men etu on vah­vem­pi EU.

Minulle EU on en­nen kaik­kea län­si­mais­ten ar­vo­jen ja kan­sa­lais­ten tur­val­li­suu­den puo­lus­ta­ja.

Heik­ko EU ei sii­hen ky­ke­ne.

Edus­tuk­sel­li­nen de­mok­ra­tia on esi­merk­ki meil­le päi­vän­sel­väs­tä asi­as­ta, mut­ta suu­rel­le osal­le maa­il­maa näin ei ole. Län­nen, eri­tyi­ses­ti USA:n, val­ta maa­il­man­po­li­tii­kas­sa sekä ta­lou­des­sa on hei­ken­ty­nyt ja mui­den kas­va­nut, mikä tar­koit­taa muun­lais­ten ar­vo­jen vah­vis­tu­mis­ta, myös Eu­roo­pas­sa. Arvomaailmaamme  ha­jot­taa po­pu­lis­mi, ku­ten on näh­ty viimeksi Un­ka­ris­sa ja Puo­las­sa.

EU:n on nous­ta­va glo­baa­lik­si joh­ta­jak­si län­si­mais­ten ar­vo­jen puo­lus­ta­ja­na.

Vaik­ka muil­la kult­tuu­reil­la on eu­roop­pa­lai­sil­le pal­jon an­net­ta­vaa, har­va meis­tä ha­lu­ai­si kor­va­ta ar­vo­maa­il­maam­me mil­lään toi­sel­la. Ih­mi­soi­keu­det, nais­ten ja tyt­tö­jen ase­ma esi­merk­kei­nä.

Euroopan parlamentti vaa­lien yh­tey­des­sä tou­ko­kuus­sa 2019 tul­laan väit­te­le­mään sii­tä, mil­lai­nen EU:n tu­li­si ol­la. Liit­to­val­tio kä­sit­tee­nä nou­see esiin ja sa­mal­la nou­se­vat ää­nen­pai­not sen puo­les­ta ja sitä vas­taan.

Pe­rus­ta­van­laa­tui­sin ky­sy­mys ei kui­ten­kaan tu­li­si ol­la se, kul­kee­ko EU koh­ti liit­to­val­ti­o­ta vai ei. Kai­ken pe­rus­ta­na pi­täi­si ol­la ky­sy­mys sii­tä, mil­lai­ses­sa ar­vo­maa­il­mas­sa ha­lu­am­me elää ja mikä on pa­ras tapa saa­vut­taa se.

On­ko tu­le­vai­suu­tem­me ris­ti­rii­tai­ses­sa Eu­roo­pas­sa, jos­sa isot maat pa­laa­vat ta­kai­sin bi­la­te­raa­li­seen yh­teis­työ­hön ja pie­net jää­vät si­vus­ta­kat­so­jik­si, vai on­ko se yh­te­näi­ses­sä, vah­vas­sa Uni­o­nis­sa, jos­sa pie­nil­lä­kin on mah­dol­li­suus vai­kut­taa?

Minä va­lit­sen jäl­kim­mäi­sen. Oi­kea tapa to­teu­tuk­seen löy­tyy, kun­han en­sin löy­tyy ym­mär­rys yh­tei­ses­tä pää­mää­räs­tä.