Ihmiselämä byrokratian syövereissä

 

Olin kampanjoimassa Turun kävelykadulla, kun eteeni käveli mies kysyen, oliko minulla aikaa keskustella kanssaan. “Totta kai”, vastasin. Samalla hetkellä vierestä kuulimme, että kohta oli vuoroni astua lavalle puhumaan. “Ei sinulla varmaankaan ole aikaa”, hän jatkoi epävarmasti kuultuaan tämän. Tunsin, ettei kyseessä ollut tavanomaiset poliittiset kysymykset ehdokkaalle, vaan jotain muuta. Vakuutin, että ehdin kuunnella.

Mies alkoi kertoa elämästään, joka oli muuttunut painajaiseksi. Vaimo ja työpaikka olivat menneet, asuntoaan ei ollut kyennyt enää maksamaan jonkin aikaa. Hän ei tiennyt, miten pitkään vielä saisi siellä asua. Häätö voisi tulla minä hetkenä hyvänsä. Miehelle oli diagnosoitu vakava masennus. Päivät kuluivat peiton alla maaten, piilossa elämältä. Yrityksistään huolimatta apua ei ollut löytynyt. Sosiaalitoimi tarvitsi vuokrakuitteja jotta voisivat auttaa maksussa. Kuitteja ei kuitenkaan ollut, koska rahaa ei ollut löytynyt vuokran maksuun. Masentuneelle taloudellisten sotkujen selvittäminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Mies kertoi huutaneensa yksin asunnossaan, jonka seurauksena oli päätynyt putkaan. Toivomuksena oli ollut hoitoa ja apua.

“Toivon, etten tee itselleni mitään peruuttamatonta” hän sanoi silmät kyynelissä. Olin hätääntynyt ja aloin kuumeisesti miettiä, miten voisin auttaa, kelle soittaa, heti? Minua pyydettiin lavalle. Annoin hänelle korissani olleen puuropussin ja halasin miestä: “Älä luovuta”. Mies halasi takaisin, kiitti ja käveli pois.

Jäi ontto olo ja syvä huoli. En tiennyt miten hänelle kävi, en tiennyt kuka hän edes oli. Mietin, miksi yhteiskuntamme ei kykene vastaamaan kun ihminen pyytää apua? Miksi vaadimme kuitteja ja lappuja ihmiseltä, jonka voimat eivät enää riitä elämiseen? Miksi avunhakijaa pyydetään siirtymään luukulta toiselle? Tämä on surullinen esimerkki siitä, miten byrokratia toimii ihmistä vastaan. Sitä paljon puhuttua joustavuutta kaivattaisiin myös ihmisten auttamisessa.

Tiedän että moni kokee vastaavanlaista, on peloissaan, yksin ja avuton. Tämä on suomalaisten arkea, kullakin on oma tarinansa. Oli kyseessä väsynyt yksinhuoltaja, vanhus, alkoholisti, työtön, mielenterveysongelmista, tai mistä tahansa sairaudesta kärsivä – kuka tahansa. Apua tulisi saada juuri silloin kun sitä (vielä jaksaa) pyytää. Huomenna voi jo olla liian myöhäistä.

Annina Ruottu FT

Kansanedustajaehdokas (kesk)